Tapahtumat

Tervahauta Pernussa 1993

Tervanpoltto

on yksi Pahkalan perinteisistä elinkeinoista, joka jatkui 1940-luvulle saakka ja on nyt uudelleen elvytetty. Vuonna 1993 poltettiin Pernun vanhassa tervahaudassa tervaa (viereinen kuva) ja heinäkuussa 1997 vietettiin toista Pahkala-Pernun tervaviikkoa, jolloin poltettiin Pahkalan entisöity tervahauta. Siinä poltettiin tervaa edellisen kerran vuonna 1948. Tervahauta paloi Pahkalassa myös vuosina 2004, 2012, 2017 ja 2021.

 

Vanhojen ajoneuvojen kokoontumisajot

Pahkalan koulun pihapiirissä on järjestetty kokoontumisajot kesästä 2018 alkaen ja hyvän suosion saanutta tapahtumaa on tarkoitus jatkaa. Traktoreita, autoja ja mopoja oli vuoden 2019 tapahtumassa jo reilut 60 kpl. Tapahtumaan liittyi myös rompetori.

Vanhojen ajoneuvojen paraati kiersi kyläraittia iloisissa merkeissä.

Lasten kesä- ja talvikisat

Kylällämme on jo kymmenien vuosien ajan järjestetty kesäkisat ja omenahiihtokisat lapsille. Kisailuun on myös lapsenmieliset aikuiset osallistuneet omana sarjanaan. Kesäkisat pidetään koulun pihapiirissä ja hiihtokisat Pernun hiihtomajan maastossa. Osallistujia on runsaasti myös kylän ulkopuolelta.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Perinnetapahtuma Hannu Alatalon pihapiirissä 12.8.2023