Pahkala Pernu kyläyhdistys

Torvenkyläntie

Pahkala ja Pernu

ovat aktiivisia, ajan hengessä eläviä maalaiskyliä. Pahkalan perinteet ulottuvat aina 1500-luvulle saakka, jolloin ensimmäinen asukas perimätiedon mukaan asettui asumaan Pahkalampin kalliolle. Vanhimmat kirjalliset tiedot kylän asuttamisesta ovat 1600-luvun alusta, jolloin kylällä oli kaksi tilaa, Isopahkala ja Vähäpahkala, sekä sotilastorppa.  Näistä kahdesta tilasta kasvoivat Pahkala ja Pernu, joissa on nykyisin noin 80 taloutta ja reilu 200 asukasta. Olemme osa Kalajoen kaupunkia, jonka keskustaan matkaa on 24 km.

Tule kylään vaikka polkupyörällä kauniita kyläteitä pitkin. Kylämme läpi virtaa  Himankajoki, joka mutkitellen halkoo kylämme peltomaisemaa. Kyläläisistä useimmat käyvät töissä Kalajoen kaupungin alueella tai lähikunnissa. Monet saavat edelleen elantonsa maa- ja metsätalouden parissa.

 

Kyläyhdistyksen toimintaperiaatteena on henkisen ja taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen Pahkalassa ja Pernussa. Kyläyhdistys rekisteröitiin vuonna 1998, jolloin käynnistettiin ensimmäinen kylän kehittämishanke ”Yhteinen ylös”

Kyläläyhdistys järjestää erilaista harrastustoimintaa ja tapahtumia sekä julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Salon Säde–nimistä kylälehteä.

Kyläyhdistyksen toimesta on kerätty myös kylän perinnetietoutta, jonka Aarre Aunola on koonnut 600-sivuiseksi kyläkirjaksi "Kahdesta Pahkasta Pahkala". Lisäksi on julkaistu "Ruokaperinnettä Himankajoen varrelta"-kirja.

Pahkala-Pernu valittiin Keski-Pohjanmaan vuoden kyläksi vuonna 1993.

Pahkala Pernu kyläyhdistysPahkalan ja Pernun

jäkäläisillä hiekkaharjuilla on tarjolla hyvät harrastusmahdollisuudet kuntoilusta ja ampumisesta kiinnostuneille.Pernun maastossa on 4 kilometriä valaistua pururataa ja talvella ladut. Valaistus on Himangan Urheilijoiden toimesta uusittu vuonna 2022. Pernun ladut ovat alueemme hiihtokeskuksista kunnossa usein ensimmäisenä ja keväisinkin vielä, kun muualta lumet ovat jo sulaneet. Kesällä täällä voi harrastaa rullahiihtoa- ja luistelua 1 kilometrin pituisella päällystetyllä ja valaistulla radalla. Pyöräilijöille mäntymetsien harjuilla on mukavia polkuja, joita pitkin voi ajella Hiekkasärkkien matkailualueelle saakka. 

Himangan Urheilijoiden hiihtomaja on kodikas taukopaikka ja majan saunoissa on hikisen lenkin jälkeen mahdollisuus kylpemiseen. Hiihtomajan pihapiirissä on 20-ratainen pienoiskivääriampumarata. Pernussa järjestetään kansallisia ja jopa kansainvälisiä ampumahiihtokilpailuja.

Hiihtomajan lähellä metässä on myös suosittu Frisbeegolf-rata, joka on kaikkien harrastelijoiden vapaasti käytettävissä.

Pernussa sijaitsee myös Pahkalan metsästysseuran metsästysmaja ja hirvirata.


Pahkalan seuratupa

on Pahkalan Rauhan Sanan omistama rukoushuone keskellä kylää. Seuratuvassa on säännöllisesti hengellisiä tilaisuuksia Rauhan Sanan tai Himangan kappeliseurakunnan järjestämänä.