Koulu

Pahkalan koulussa on opiskeltu vuodesta 1918 saakka. Myönteisen oppilaskehityksen vuoksi koulua laajennettiin ja nykyaikaistettiin viimeksi vuonna 1993. Kyläläiset osallistuivat talkoilla laajennustyöhön. Kalajoen kaupunki päätti kyläläisten vastustuksesta huolimatta lakkauttaa hyväkuntoisen koulumme v. 2015, jolloin koululaiset siirtyivät Raumankarin kouluun Himangalle. Kaupunki halusi luopua myös koulurakennuksesta, jolloin kyläyhdistys päätti ostaa koulun marraskuussa 2018. Koulun tiloissa on monipuolista harrastustoimintaa, mm. kansalaisopiston piirejä käden taitoja harrastaville. Koulu on vuokrattu Kalajoen kaupungille eskaritilaksi vuodesta 2021 lähtien. Asuntolarakennuksessa on yksi asunto vuokrattavana ja se on toistaiseksi käytössä. Koulukiinteistön maalämpöinvestointi toteutettiin vuoden 2020 alussa. Asuntolan ikkunat on uusittu ja monia rakennustalkoita on pidetty koulukiinteistön eri tiloissa.

Koulurakennuksessa on kolme luokkahuonetta, joista yksi on tarkoitettu juhlatilaksi. Lisäksi siellä on toimiva laitoskeittiö, aula ja teknisen työn tila, joka myös on toistaiseksi vuokrattuna. Lisäksi koulurakennuksessa on valoisa liikuntasali. Yläkerran entiseen asuntoon on koottu koulumuseo ja kirjasto. 

Koulurakennusten pihapiirissä on viihtyisä matkaparkki. 

Sähköistettyjä paikkoja on 10 asuntoautolle tai - vaunulle. Huoltotilat löytyvät asunto 1:sta. Vesipiste on koulun päädyssä. Koulupihasta on hyvät yhteydet ympäröiville luontopoluille ja urheilualueille.